Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsenet valitaan yhdistyksen syyskokouksessa kolmivuotiskaudeksi kerrallaan. Yhteensä hallituksessa voi olla korkeintaan yhdeksän vuotta yhtäjaksoisesti. Hallituksessa voi olla 6-12 jäsentä sekä korkeintaan yhtä monta varajäsentä.
Jäsenille ja varajäsenille valitaan tammikuun järjestäytymiskokouksessa omat vastuutehtävät ja/tai työryhmäjäsenyydet alkavaksi vuodeksi. Usein vastuutehtävät saadaan valittua henkilökohtaisten mieltymysten ja osaamisten mukaisesti, ja samat henkilöt hoitavat mielellään samaa tehtävää useamman vuoden ajan. Mitään tehtävistä ei ole pakko hoitaa yksin, vaan niihin saa tukea puheenjohtajalta, muulta hallitukselta, koordinaattoreilta ja myös MLL Uudenmaan piiriltä ja keskusjärjestöltä.